Ostenden EM-kisoissa 1965 sinivalkoisia värejä puolustaneet pelaajat ovat Heinz Guthwertia lukuun ottamatta siirtyneet vetämään taivaallisia maskeja, ja Heinzinkin pelit ovat viime aikoina jääneet vähemmälle. Onneksi hän viihdyttää terävillä analyyseillään yhä edelleen Bridge-lehden lukijoita. Pelaajana Heinz omasi huippupelaajille ominaisen kyvyn lukea vastustajien kädet ja pelata joskus vastoin ”odsejakin”. Seuraava jako näki päivänvalonsa Saksa-ottelussa Suomen noustessa turnauksen kärkeen. Heinz sai kovan täyspelinsä kotiin ja Suomi 4–2 voiton. Toisessa pöydässä saksalainen kollega sai pietin kolmeen herttaan.

Tässä sarjassa Lännellä ei ole oikeastaan muutakaan aloitusta kuin risti, mikä antoi nyt Heinzille kotipelimahdollisuuden. Ruutu- tai patalähtö pukittaa käytännössä pelin, vaikka Etelä löytäisikin herttarouvan.

Heinz voitti Idän lähtöön pelaaman ristisotilaan kuninkaalla ja meni herttaässällä pöytään. Sieltä hän pelasi padan ja sai tikin rouvasingelillään. Sitä seurasi ruutuhakku Lännen yhdeksikölle ja tämän jatkama patasotilas varastettiin. Tämän jälkeen Heinz löi pöytään jaon avainkortin, herttakuninkaan ja rouvan pudottua, peli oli kotona.

Valttikierroksen jälkeen pelinviejä leikkasi ristin kympillä ja Idän sotilas vei tikin. Itä koetti katkaista pelinviejän yhteydet lyömällä pöydän kiinni ristillä, mutta siitä ei ollut apua. Heinz pelasi ristiä ja varasti yli Idän herttakympin. Puolustus sai vielä ruudun, mutta ruutukupilla Etelä pääsi hakemaan vahvan ristinsä.

Heinzin partnerina pelannut Jouko Kajaste pääsi Libanon-ottelussa pelinviejäksi 3NT:iin, jossa parilla oli yhteensä 25 ap:ttä. Normaalisti ne riittävät helppoon kotipeliin, mutta kun pisteet jakautuivat 23–2, tiedossa oli yhteysongelmia. Jouko pelasi korttinsa taitavasti ja käytti hienosti olemattomat yhteytensä. Niiden lisäksi hän tarvitsi vielä loppupelin saadakseen kolmisangisensa kotiin.

Jouko käytti hienosti olemattomat yhteytensä, joiden lisäksi hän tarvitsi loppupelin saadakseen kolmisangisensa kotiin. Länsi aloitti neljänneksi suurimmalla ristillään, jonka pelinviejä voitti sotilaalla. Onnistuneen herttamaskin jälkeen Jouko otti ristikuvat ja pelasi neljännen ristinsä Lännen rouvalle. Lännen palauttama hertta vei Idän sotilaan ja pelinviejän ässän.

Kun Jouko jatkoi hertan Idän kuninkaalle, tämä teki hänen elämänsä helpoksi palauttamalla patasotilaan. Länsi voitti Joukon patarouvan kuninkaalla ja pelasi toisen padan. Sen Jouko voitti yhdeksiköllä, otti pataässän ja löi Lännen sisään ruudulla. Lopuksi Länsi joutui pelaamaan ruudun haarukkaan ja peli oli kotona.

Jos Itä olisi pelannut patasotilaan asemasta hakun, Joukolla olisi edelleen ollut kotipelimahdollisuus. Hänen on vain leikattava pata yhdeksiköllä ja tilanne kehittyy samanlaiseksi.

Vaikka suomalaisjoukkueiden menestys kansainvälisissä suurkilpailuissa ei aina olekaan vastannut odotuksia, on muistettava, että ammattilaiset vastaan amatöörit -sarja kääntyy lähes aina edellisten voitoksi. Yksittäisissä otteluissa voi tapahtua mitä tahansa, mutta pitkässä sarjassa voimasuhteet paljastuvat.

EM-kisoissa suomalaisjoukkueiden parhaat sijoitukset nähtiin jo 1960-luvuilla, jolloin maajoukkueemme kuului Euroopan kärkeen. Baden Badenissa v. 1963 Roman Skoroupon johdolla pelannut kuusikkomme, Veikko Jokinen, Rolf Sulin, Heinz Guthwert, Jouko Kajaste, Bjarne Laakso ja Paavo Nupponen tuli neljänneksi Englannin voittamassa kilpailussa. Kaksi vuotta myöhemmin lähes sama joukkue, Sorrin veljekset Kalevi ja Keijo korvasivat Jokisen–Sulinin, sijoittui kuudenneksi johdettunaan turnausta vielä sen puolivälissä.

Otteluohjelma oli tosin suosinut suomalaisia, mutta vielä Englanti-ottelun ensimmäisen puoliajan jälkeen, kaikki näytti hyvältä. Paavo Nupposen ja Bjarne Laakson hienot pelinviennit toivat 32–15 johdon.

Nupponen pelasi Etelän korteilla neljää pataa sen jälkeen kun Länsi oli avannut yhdellä ristillä. Läntenä istunut Joel Tarlo löysi herttalähdön Nupposen ässälle. Pelinviejällä oli kaksi varmaa alavärimenevää,  joten  valtista sai mennä korkeintaan yksi tikki. Lisäongelmia toi vielä se, että pöytään oli vain yksi yhteys.

Harkittuaan mahdollisuuksiaan Nupponen pelasi pataässän ja sai kuninkaan pudottua palkintona kotipelin. Hän pääsi ruudulla pöytään leikkaamaan seuraavalla patakierroksella valtin, eikä menettänyt kahta patatikkiä.

Tässä tilanteessa valttiässän peluu on aina oikein. Ellei kuvasingeli jää sen alle, pelinviejä menee ruudulla pöytään pelaamaan toisen padan. Jos Idällä on patakuva dubbelton, hän välttää inhottavan arvauksen.

Toisessa pöydässä Joel Tarlon veli Luis Tarlo jä kahteen pataan ja Suomi voitti seitsemän imppiä.

Jatkossa Paavo Nupposella ei ollut vaikeuksia isoslammin peluussa, kun Joel Tarlo aloitti luonnollisella, mutta nyt täysin epäonnistuneella ristikuninkaalla.

Laakson–Nupposen systeemissä 4NT kysyi viittä ässää, ja viiden padan jälkeen Laakso tiesi, että parilla oli kaikki ässät ja valttikuningas. 5NT kysyi kuninkaiden lisäksi myös herttarouvaa ja vastaus kertoi joko kaksi kuningasta tai kuninkaan ja valttirouvan. Vaikka yksi arvokuva puuttuikin, Laakso arvioi isoslammin riittävän hyväksi ja teki seiskan.

Kun Tarlo epäonnekseen aloitti ristikuninkaalla, Nupposella ei ollut vaikeuksia. Voitettuaan tikin hän valttasi ja varasti alas ristirouvan, jolloin värin kymppi kasvoi kotipelitikiksi.

Epäonnistunut lähtö vei Nupposelta mahdollisuuden loistaa pelinviejänä, sillä slammi menee aina kotiin. Esimerkiksi valttilähdön pelinviejä voittaa pöytään, ottaa ristiässän ja varastaa ristin. Sen jälkeen hän tulee valtilla käteen ja varastaa toisen ristin. Patakuninkaalla hän pääsee varastamaan viimeisen ristinsä. Sitä seuraa ruutu käden ässälle ja kaksi kierrosta herttaa. Kolme viimeistä tikkiä Etelä saa pata- ja ruutukuvilla. Muistaen Paavo Nupposen taidot pelinviejänä pöydässä oltaisiin varmasti nähty tämä linja.

Etelällä on toinenkin, mutta huonompi kotipelilinja. Valtattuaan hän varastaa käteen padan, ottaa ristiässän ja pelaa hertan pohjaan. Viimeinen valtti kiristää Lännen alaväreissä.